sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Silja Serenade 29-31.3.2014

Uudistunut Silja Serenade koettiin maaliskuun lopulla ja samalla tutustuttiin  tarkemmin Tukholman tunnelbanaan.

Lauantaina 29.3 matka alkoi Lahdesta  klo 11.17 z-junalla Helsinkiin. Matkassa tälläkertaa minun lisäkseni Jenna,Kari ja  Riikka. Liput junaan ostettiin rautatieasemalta ja käytettiin hyväksemme Siljan 50 % laiva-juna alennus , kannattaa muuten käyttää,jos junalla matkustaa Helsinkiin :)

Helsinkiin sitten saavuimmekin hyvissä ajoin ,terminaaliin meitä piti tulla tapaamaan fanittajamme Mai. Päätimme käydä syömässä tutussa Amarillosssa ennen terminaaliin menoa. Jälleen hyvää ruokaa  vatsa täyteen ja sen jälkeen lähdimme kävelemään terminaaliin.


Kauppatorilla tytöt kuvailivat laivoja ( Gabia ja Sereä) ja toisiaan :)

Terminaalissa olikin jo Mai paikalla isänsä kanssa ,Riikka oli tavannut Main jo aikaisemmin ,me vasta ensimmäistä kertaa,ihana Mai :)



Tehtiin lähtöselvitys ja saatiin hytti 11.kannelta . Laivaan päästiin klo 15.30,Mai ja isänsä lähtivät Suomenlinnaan kuvaamaan Sereä ja Gabia .






Tutultahan se Sere näytti, uudistukset näkyivät lähinnä ravintoloissa, kylpyläosastolla sekä kalliimmissa hyttiluokissa,näistä uudistuksista on jo paljon kerrottukin eri blogeissa ja tietenkin Siljan sivuilla.  Hyttimme oli yhtä "kulahtanut" a-hytti kuin ennenkin ,ihan hyvä,mutta ikä näkyy.






Kiertelimme laivaa ,tytöt kävivät uimassa,söimme Mundossa  ja nukkumaan.


Aamulla nautimme buffet aamupalan.ostimme liput tunnelbaanaan ja menoksi :)



Gärdetin metroasema on kätevän lähellä terminaalia.Tarkoituksenamme oli seikkailla enemmänkin metrolla,kukaan meistä ei aiemmin ole liikkunut metrolla kuin muutamia kertoja lähinnä keskustaan.





Meidän perheellä on kesäkuussa reissu Tukholmaan  One Directionin konserttiin Friends Arenalle  ( Jenna ja kaverinsa Roosa ), ja meillä on varattu hotelli Kistasta kahdeksi yöksi . Ajattelimme ajella metrolla Kistaan ja tutustua seutuun ja hotelliin.


T-centralissa vaihdoimme Akallaan menevään  metroon, matka kesti n. 15 min ja näimme asemat ,missä kannattaa jäädä pois ja kävellä Friends Arenalle sekä Kistasta hotellimme löytyi aivan metroaseman vierestä . Hyödyllinen reissu,ei tarvitse enää stressata miten liikkua ja miten pääsee Arenalle :)










Takaisinpäin lähdimme saman  linjan (sininen) metrolla ja ajoimme päätepisteeseen Kungsträdgårdeniin.,ihana metroasema täynnä taidetta ja kasveja ,kannattaa ehdottomasti tutustua .


Nousimme sitten maanpäälle,aivan kuninkaanlinnan lähelle. Tukholmassa aurinko paistoi ja oli n. 11 astetta lämmintä,kirsikkapuut eivät vielä kukkineet,mutta muuten oli ihanan  keväistä  :)






Kävelimme sitten siellä täällä ja Gamla Stanista lähdimme takaisin T-banalla ensin keskusasemalle ,kiertelimme siellä vähän aikaan ja T-centralista metro Ropseniin ja satamaan  .


Laivalla menin Riikan kanssa  ohjattuun ryhmäkäyntiin komentosillalla  . Kiva käynti ja uutta tietoa :)


Paluumatkalla meillä oli varattuna illallisbuffet, ruoka oli ihan hyvää ja ainahan sitä on riittävästi ja liikaakin näissä buffeteissa :)


Ilta meni normaalisti ,tytöt ja Kari kävivät katsomassa Maarianhaminaan saapumisen, meikäläinen oli jo siihen aikaan unessa hytissä :)


Aamupala buffetissa ja Helsinkiin saapuminen hieman koleaan ilmaan .
Otimme satamasta taksin rautatieasemalle ja ennätimmekin jo 10.41 junaan .


Ihana matka taas kerran, ja nyt tietää ettei se metron käyttäminen ole hankalaa ,Siljan laivoilta voi ostaa 24 ja 72 tunnin lippuja,sitä 72 tunnin lippua tarvitaankin sitten kesäkuussa :)


-Irmeli

















2 kommenttia:

  1. Suosittelen myös shoppailuun Kista Galleriaa, metroasemalta suora sisäänpääsy. Pikkuveli asuu parin pysäkin päässä siitä, ja omasta mielestäni on Tukholman paras "ostari".

    VastaaPoista
  2. Kiitos tiedosta,juu se ostari on ihan sen hotellin StayatStockholm vieressä,ja tosi helppo löytää :)

    VastaaPoista