keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Silja Symphony 29.-31.8

Ohhoh oon taas kyllä myöhässä postauksen teossa mutta ei kai se mitään haittaa!

Lähtöpäivänä olin koulun kanssa harrastemessuilla josta lähdinkin noin kahdelta suoraan Helsinkiin. Menimme autolla ja olimmekin ennen kolmea Helsingissä ja siellä jätimme automme Tähtitorninvuoren parkkihalliin kuten aina. Teimme lähtöselvityksen ja meillä oli A-hytti 9604. Kun odotimme pääsevämme laivaan niin ihmettelin kyllä aika paljon että kuinka vähän väkeä siellä oli kun yleensä on jo kolmen aikaan paljon väkeä! Kymmentä minuuttia ennen laivaan pääsyä tuntui että kaikki tuli vasta silloin :D






Marco Polo

Laivaan kun päästiin niin vein hyttiin vain tavarat ja kävin kuvailemassa heti vähän. Sitten ulkokannelle istuskelemaan ja odottamaan Mariellan saapumista. Lähdön jälkeen oli ruoka Bistro Maximessa, jossa olin muuten ekaa kertaa! Pidin kaikesta erittäin paljon! Alkuruuassa oli ihania salaatteja, pidin eniten tomaatti-mozzarella salaatista vaikka se onkin niin yksinkertainen salaatti niin kumminkin, NAM! Syömisen jälkeen vaan kiertelin, kuvasin, katsoin esityksiä ja sitä rataa. Esiintyjinä oli Rock Of Ages, täysin identiteettinen esitys kuin kesän alussa... Sanoisinko että hieman miinuksia saa, saisi ehkä vähän vaihtaa esiintyjiä :/ Mutta samalla tavallahan se nauratti kumminkin kuin kesän alussa :D Keskiyön jälkeen nukkumaan.






Aamulla kävimme Bistro Maximen erikoisaamiaisella. Mä kyllä niin rakastan niitä pannukakkuja mitä siellä on! :D Sitten kävin kuvaamassa Baltic Princessin ohituksen ja olimmekin sen jälkeen pian Tukholmassa.




Menimme metrolla vanhaan kaupunkiin josta kävelimme keskustaan. Perussettiä, shoppailua aika paljon. Sitten halusin käydä ICAssa (ruotsalainen ruokakauppa). Menimme Karlaplaniin metrolla ja sieltä johonkin kauppakeskukseen. Kaupassa käynnin jälkeen menimme laivaan.










Kun menimme takasin laivaan niin kävimme syömässä Mundossa. Monet ottaa yleensä lihapullat ja perunamuusin, mutta tällä kertaa tein poikkeuksen, ja se oli hyvä idea! Otin siljan pekonihampurilaisen ja en voi muuta sanoa että tästä lähtien otan sen aina!! Sen jälkeen menin ulkokannelle kun oli niin mahtava sää!! Isabelle lähti samaan aikaan kuin me ja koukkasi eteemme. Olimme ulkokannella Galaxyn ja Amorellan ohimenoon asti. Sen jälkeen oli kiertelyn aika








Kiertelyn jälkeen menin keulaan odottamaan Maarianhaminaa ja sitten katsomaan esitystä josta meninkin suoraan nukkumaan. 

Aamulla menimme buffettiin syömään aamupalan, jonka jälkeen pakkasin tavaroita ja menin ulkokannelle. Siellä olinkin lähes saapumiseen saakka.







Oli erittäin mahtava risteily! Toivottavasti pääsen vielä tänä vuonna jollekkin laivalle :)
 -Nea






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti