sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Silja Serenade 20-22.10.2015

Moikka!

Mietimme yhden kaverin kanssa jos näkisimme ensimmäistä kertaa ja samalla sain yhdeltä toiselta kaverilta alennuskupongin, jolla lähdimme sitten matkaan. Edellisestä kerrasta Silja Serenadella taisikin olla jo reilusti yli vuosi, joten oli hyvä aika lähteä sielläkin pitkästä aikaa käymään.
Hyttinä meillä oli A2, kannelta 9 hytin numero oli 9718.

Anteeksi hieman sotkuinen kuva hytistä, mutta otin tämän lähtiessä, koska ensimmäinen kuva
oli turhan pimeä.

Vietyämme hyttiin tavarat menimme istuskelemaan yleisiin tiloihin ja odottamaan, että toinen kaverini eksyy laivalle asti. Menimme kaveria vastaan 11 kannen aulaan, missä tiesimme hänen hytin olevan, pikaisesti kävimme hänenkin hytissä.
Kävimme pikaisesti kannella kuvaamassa Gabriellan, jäimme odottamaan lähtöä 11 kannen aulaan.

Gabriella

Pian kello tulikin jo 17 ja lähdimme kohti Tukholmaa. Kävimme lähdön jälkeen kuvaamassa vähän auringonlaskua kannella. Siinä vaiheessa alkoikin olla aika kova nälkä, joten suuntasimme hytin kautta Mundoon syömään. Otin lasten lihapullat, jotka olivat todella isot! Jäin miettimään kuinka isot aikuisten sitten oli? Vai oliko vaan käynyt virhe? Kuitissa ainakin oli lasten lihapullien hinta. Kuvaa annoksesta ei valitettavasti ole, en jaksanut kameraa kantaa ihan koko aikaa mukana.



Antti Tuisku esiintyi tällä risteilyllä, itseäni ei kauheasti kiinnostanut. Mutta kaverini halusivat mennä katsomaan, joten ajattelin sitten itsekkin mennä. Loppuilta menikin vaan laivaa kiertäessä, New York Club & Loungessa ollessa. Nukkumaan kävimme siinä kolmen aikoihin, ennen sitä kävimme vielä pyytämästä infosta toiset tyynyt ja kysymässä patjoista, kun niissä tuntui jouset niin ikävästi.


Aamulla heräsimme puoli 7 Ruotsin aikaa ja suuntasimme Grande Buffettiin aamupalalle. Kuinka tuo Buffet voikaan tuntua aamulla niin kylmältä? :D
Tarpeeksi syötyämme olikin kello jo sen verran, että Baltic Princess ja Viking Grace tulivat vastaan, joten menimme kuvaamaan ne ja hetkeksi kannelle. Oli kyllä hieno ilma ja ihana katsella syksyistä saaristoa.

Baltic Princess

Viking Grace

9.30 paikallista aikaa saavuimme Tukholmaan. Silja Serenade parkkeerasi uuteen laituriin, josta on vähän pidempi kävelymatka nyt terminaaliin, uusi terminaali valmistuu 2016. Kuvasimme kannella Romantikan tulon, odotimme Romantikan tyhjentymisen, sillä Helsingin ja Tallinnan laivat käyttävät Tukholmassa samaa putkea.


Romantika


Silja Serenade


Koska kenelläkään meistä ei ollut asiaa keskustaan päätimme jäädä satamaan pyörimään ja kuvailemaan laivoja. Kävimme myös viereisen hotellin katto baarissa kuvaamassa, sieltä oli hyvät näkymät satamaan ja Tukholmaan.

Romantika ja Silja Serenade


Silja Serenade ja Romantika

Aika pian palasimmekin jo takaisin laivalle, kävimme kahvilassa syömässä pientä. Sillä meillä oli illalle varattuna buffet. Kävimme myös komentosillalla, jossa tuli vähän uutta tietoa.




Paluumatka alkoi 16.45 paikallista aikaa. Kuvasimme lähtiessä Romantikan, jäimme odottamaan Silja Galaxyn ja Amorellan vastaan tulemista.
Aika pian kello siinä tulikin sitten 20. Jolloin meillä oli buffet menimme kaverin kanssa syömään. Ruokailusta minulla ei ole taaskaan kuvia. Mutta toisaalta ihan hyvä, tulisi vähän liikaa kuvia postauksiin varmaan.

Romantika

Silja Galaxy 

Amorella 

Syötyämme tarpeeksi buffetissa suuntasimme taxfreehen tekemään ostokset. Pakkasimme vähän tavaroita ja kävimme infosta kysymässä uudestaan patjoista, ja saimme uudet patjat. Nukkui muuten yön paljon paremmin!
Eli jos patjassa on vikaa, niin kannattaa vaan mennä infoon sanomaan. Näin me teemme aina eikä jälkeepäin jää epämiellyttäviä asioita matkasta.
Ilta kului todella nopeasti ja pian olimmekin jo Maarianhaminassa, se piti tuttuun tapaan mennä kannelle kuvaamaan. Olihan edellisestä kerrasta Serenadella jo yli vuosi, joten oli kiva pitkästä aikaa saada myös kuvattua Gabriellaa.
Maarianhaminan jälkeen menimme istumaan Atlantis Palacen keulabaariin, jossa olimme noin 3 asti.

Gabriella ja Rosella

Gabriella. Pitäisiköhän tälläkin käydä Tukholmassa joskus? :D 

Maarianhaminan jälkeen tuuli oli 20 m/s. Samalla tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin nämä narut 7 kansien ovien edessä.


Aamulla heräsimme 7 Suomen aikaa, kävimme Grande Buffetissa taas aamiaisella. Pakkasimme tavarat valmiiksi ja emme oikeastaan muuta tehneet kun istuimme aulassa ja juttelimme. Aamulla tuuli oli enään 17 m/s, mutta ulos ei silti 7 kannelta päässyt. Joten päätimme mennä 12 kannelle, josta pääsi ulos.



Pian olimmekin jo Helsingissä ja oli aika poistua laivasta.
Kiitos Silja Serenadelle ja Silja Linelle mukavasta matkasta. Kiitos myös kavereilleni seurasta, oli todella hauska matka.

~ Riikka

18 kommenttia:

  1. Hieno postaus, hieno laiva! ;) :)

    VastaaPoista
  2. Olipas tutun näköistä, ihanku olis ollu omasta kamerasta ;)
    Harmi kun ei päässyt hotellin parvekkeelle =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, aika tutun näköstä. Ettei vaa oltu samaa aikaa? ;)
      Niinpä, se parveke ois ollu just hyvä paikka kuvaa! :D

      ~ Riikka

      Poista
  3. mitäs kaikkea brykällä oli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää perus ohjaus jutut, tutka ja sit kerto tietoo laivasta, kaikist pelastusjutuist ja näi. :)
      Et ei siel paljo mitää ihmeellist ollu.

      ~ Riikka

      Poista
  4. muuten seuraavalla kerralla kysy jos ois mahollista saaha kamewa joystickin manuaali kopioitua. Tulis tarpeeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai siis mikä se on? Meni vähä ohi, mut jos selität ni voin kysyy. :)

      ~ Riikka

      Poista
    2. tämä :http://www.ammattinetti.fi/picture/4695 keskitetty puoliautomaattiohjaus.

      Poista
    3. Voin yrittää muistaa ens kerral :D

      ~ Riikka

      Poista
  5. Ammattimaisen tasokas postaus! Kukahan sen oikeesti on kirjottanu ja kuvannu, se "kaveri"?! Ei vaan, hienoa työtä Riikka, keep on sailing! t. Anonymfi maaseuvulta

    VastaaPoista
  6. Kiva kertomus ja hyviä kuvia olet ottanut matkalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Tykkään itsekkin noista kuvista. :)

      ~ Riikka

      Poista
    2. Hyviä kuvia olet ottanut! Ja kiva, että käyt välillä myös näillä minun suosikkilaivoillani. ;)

      Poista
    3. Mä yritän käydä molemmil varustamoil tasapuolisesti. Ootan sitä et säki uhraudut ja meet Mariellal käymää ;)

      ~ Riikka

      Poista
  7. Hei kiva postaus ja makeit kuvii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mooi! Kiitos paljon, tykkään itekki noist kuvist :)

      ~ Riikka

      Poista