perjantai 1. toukokuuta 2015

Mariella 24-26.4.2015

Mooi!

Oltiin äidin kanssa katsomassa Mariellan uudistuksia ja samalla paria tuttua, jotka on töissä sielä. :)
Matkaan lähdettiin ehkä vähän turhan aikaisin nimittäin 09.40 lähtevällä Onnibussilla. Helsingissä olimme 11 aikoihin. Siitä sit käveltiin kohti Eteläsatamaa. Kauppatorilla käytiin ottamassa kuva uudistuneesta Mariellasta, josta jatkettiin Katajanokan terminaalille.
Terminaalilla teimme lähtöselvityksen ja saimme hytin 6803, joka oli siis 6 kannella, hyttinä meillä oli B2P.


Mariella

Terminaalilla menimme ylimmän kerroksen kahvilaan, jossa istuskelimme jonkun aikaa, kunnes kello tuli sen verran että lähettiin odottamaan odotustilan aukeamista. Siinä sitten ooteltiin vielä n. tunti.
Laivaan päästyä mentiin heti viemään tavarat hyttiin, jonka jälkeen sitten käytiin ostamassa aamiainen ja buffet. Käytiin myös moikkaamassa tuttua, jonka onnistuinkin sitten säikäyttämään. :D




Sit perinteeksi muodostuneesti katsomaan Silja Symphonyn lähtö ja tietenkin meidän lähtö. Kustaanmiekkaan asti kateltiin ja sit lähettii sisälle.
Käytii Tax Frees ja kierreltiin katsomassa uudistuksia.

Silja Symphony.





Syömässä käytiin menomatkalla buffetissa, jossa oli ihan ok ruokaa. Mä oon nirso joten en valita! Koska ei se laivavarustamon vika ole. Toki sieltä aina mulle jotain syötävää löytyy ja jos ei ni lastenpöydäst ainaki. :)



Syömisen jälkeen taas kierreltiin ja kuvailin uudistuksia.
Nukkumaan taidettiin käydä jossain puoli 1 Suomen aikaa.








Aamulla herättiin puoli 7 Ruotsin aikaa ja mentiin Viking Buffettiin aamiaiselle. Puuro oli jälleen kerran hyvää! En ole siis törmännyt millään muulla laivalla parempaan puuroon vielä.
Aamiaisen jälkeen menimme kuvaamaan Baltic Princessin ja Viking Gracen.



Baltic Princess


Baltic Princess

Viking Grace

Viking Grace

Saapumisen jälkeen menimme maihin, keskustaan menimme bussilla, jossa tapasimme kaverini ja hänen äitinsä. Heidän kanssaan lähdimme kävelemään ja käymään kaupoissa. Käytii myös katsomassa kirsikkapuita, josta suunnattiinkin takaisin laivaan kaverini ja hänen äitinsä kävi myös satamassa.
Me menimme äidin kanssa makeisbingoon ja kaverini äitinsä kanssa lähtivät takaisin keskustaan. Makeisbingon jälkeen käytiin äitin kanssa vielä nopeasti maissa ottamassa Mariellasta kuvia. Laivassa olimme vähän yli 3 Ruotsin aikaa takaisin.







Mariella



Käytiin kannella kuvaamassa Viking Cinderellan ja Birka Stockholmin saapuminen. Aika pian siitä sit lähettiinki kohti Suomea. Katsottiin lähtö, jonka jälkeen ajateltiin että käydään testaamassa uusi ravintola Ocean Grill. Otimme äitin kanssa molemmat samat annokset eli grillattua lohta ja valittiin perunaksi uuniperuna. Se oli kivan iso ! :D  (kuvaa mulla ei nyt ole kun puoliksi syödystä ja sitä en viitsi laittaa.)
Ruoka oli hyvää, mutta lohta olisi voinut olla 2 palaan tai sitten yksi vähän isompi pala.
Koska mul jäi vielä nälkä, niin äiti antoi mun ottaa jälkiruokapöydän. Mansikat ja mustikkapiirakka oli nii parast! :) Tuli vähä liikaaki sit syötyy niit. :D

Viking Cinderella ja Birka Stockholm

Viking Cinderella

Birka Stockholm



Syömisen jälkeen käytiin tekemässä viimeset ostokset Tax Freestä. Nyt kyl suoraa sanottuna oon aika ylpee itestäni. En ostanut kun yhden karkkipussin!  Yleensä ostanu useamman (3-4) ja sit ne on ehtinny mennä vanhaks ennen ku ehtinny syödä ees. :D
Ostin myös mun kokeilmiin Ville Viking pyyhkeen ! :D En tiiä onko hyvä, mut kerään laivatavaraa.


Kierreltiin pitkin laivaa ja sit käytii kuvaamas Maarianhaminas Rosella ja Silja Symphony, jonka jälkee sit mentii sisälle juttelee henkilökunnalle.
Oli jännän näköstä, kun Rosellassa ei lukenut Viking Line. Vaikka tiesin, että se maalataan uudestaan.

Rosella



Silja Symphony



Puoli 2 Suomen aikaa kävimme nukkumaan ja heräsimme 7 aamupalalle. Aamupalan jälkeen käytiin vielä moikkaamassa tuttuja, sit mentii pakkaa loput tavarat ja kateltii saapumista. Ei viittitty ihan ruuhkassa poistua. Joten jouduttiin sitten taksijonossakin jonkun aikaa odottamaan, koska siinä oli myös Viking XPRS,in matkustajia.

Viking XPRS



Mariella ♥ 

Uudistukset oli mun mielest ihan kivoi, toista uutta ravintolaa ei viittitty mun nirsouden vuoks testata. Yökerho oli kyl muuttunu jonku verran. :)
Mut oli kyl jälleen kerran ihan super ihana risteily. Kiitos siitä kuuluu Mariellan ihan loistavalle henkilökunnalle! :)

~ Riikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti