sunnuntai 5. heinäkuuta 2020

Piknik-päiväristeily M/S Mariellalla poikkeuskevään jälkeen.

Moikka!

Koronarajoitusten takia Mariella risteilee Viking XPRS:n kanssa tänä kesänä Helsingistä Tallinnaan ja risteilyvaihtoehtoja on päivästä riippuen 6 tai 9.
(Hieman erilaisella aikataululla kuin viime vuonna.)
Olimme aluksi varaneet päiväristeilyn Mariellalla, joka olisi ollut klo 8.00-23.15. Heti alusta asti mietin, että risteily saattaa kyllä olla ehkä vähän turhan pitkä, kun laivaankaan ei ilmeisesti välissä pääsisi. Joten kysyin Viking Linelta onko muunlaisia risteilyjä tulossa ja sain kuulla, että piknik-risteilyjä olisi tulossa myyntiin.


Piknik-päiväristeilyjä Mariellalla on kahdenlaisia: aamulähtö ja iltapäivälähtö. Aamulähtö on klo 8.00-15.15 ja iltapäivälähtö on klo 16.30-23.15.
Lisäksi voi myös valita joko menon Mariellalla ja paluun Viking XPRS:llä tai toisinpäin. Voi myös valita meno-paluu Viking XPRS:llä.


Lähdimme kotoa ajamaan klo 4.30 kohti Katajanokan terminaalia, sillä meillä oli auto parkissa autokannella ja piti tehdä autolähtöselvitys. 
Olimme satamassa hyvissä ajoin, autolähtöselvityksen avautumista ei kumminkaan tarvinut kauaa odottaa. Laivaan pääsimme ajamaan n. klo 7.30 ja Mariella lähti klo 8.00 kohti Tallinnaa.



Oli ihanaa olla pitkästä aikaa laivalla ja päästä nauttimaan merimaisemista. Tunsin koko risteilyn ajan olon turvalliseksi. Lattiatarroilla ja kuulutuksilla muistutettiin turvaväleistä. Myös pintoja näin putsattavan.



Ennen Tallinnaan saapumista kävimme taxfreessä ostoksilla, jonka jälkeen veimme ostokset autoon. Tallinnaan saapumisen jälkeen istuttiin kannella.


Silja Europa

Finlandia

Victoria I


Vähän ennen Tallinnasta lähtöä menimme syömään Ocean Grilliin. Itse otin lehtipihvin, joka oli todella hyvää. Palvelu oli todella hyvää ja ihana, kun henkilökunnalla oli aikaa jutella. 
Olen itse sen verran nirso syömään, joten kuvissa ei ole minun annos, vaan ystäväni Robertin annos.

Ceasarsalaatti käsinkuorituilla katkaravuilla
romainesalaattia, parmesaania ja leipäkrutonkeja.


Maissikana 
Cajun Blackned -maustepaahdettua kananrintafileetä, 
paahdettua kurpitsaa ja rosmariinituorejuustoa.

Paluumatka meni syödessä, kaupassa ja maisemia ihastellessa. 



Kiitos Mariellan miehistölle ihanasta merimatkasta. Toivottavasti nähdään taas pian. ♥ 

~ Riikka

keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Blogi palailee tauolta


Yritetään pikkuhiljaa herätellä blogiamme eloon pitkän tauon jälkeen  🚢

Yksi risteily on nyt jo ihan lähellä, kun Mariellan piknik risteily kutsuu .

Siitä Riikka on luvannut kirjoittaa postauksen .

Ja toivotaan , että reissuja tulee lisääkin , kun nämä poikkeusolot helpottavat .

Hyvää kesän jatkoa kaikille lukijoille  !


- Irmeli ja Riikka