maanantai 11. heinäkuuta 2016

Risteily Silja Serenadella 22-24.6

Terve kaikille!

Varasimme jo huhtikuun loppupuolella risteilyn Otavan kanssa Silja Serenadelle. Päivämääränä siis 22-24. päivä kesäkuuta. Otava oli pappansa kanssa Promenade-hytissä ja minä isäni kanssa DeLuxe promenade-hytissä.


Silja Serenade on mielestäni yksi Itämeren upeimmista ja monipuolisimmista laivoista. Ikäänsä (valmistunut v. -91) nähden laiva on huippukunnossa ja laiva on sisätiloiltaan todella mukava ja viihtyisä.


Matka alkoi tuttuun tapaan Olympiaterminaalista jossa Sere jo meitä odotti. Saavuimme isäni kanssa terminaalille neljän aikaan, Otava oli saapunut jo aikaisemmin, ja lähtöselvityksessä oli käynyt ilmi että Otavan varauksessa oli ollut jotain pielessä ja koko matka näytti olevan peruttu. Jännityksellä siis odotimme että pääseekö Otava pappansa kanssa laivaan.


Mutta niinhän siinä kävi että Otava sai pappansa kanssa hytin ja matka kohti Tukholmaa pääsi alkamaan!



Hyttinä meillä oli, kuten jo aikaisemmin mainitsin, DeLuxe promenade-hytti. Hytin numero oli 11503. Hytti sijaitsi kannella 11 laivan keskiosassa aivan hissiaulan vieressä joka oli sijaintina loistava. Hytti oli saanut uudistuksessa uuden, raikkaan ilmeen ja se oli kaikinpuolin mukava.


Minijääkaapista löytyi tutut virvokkeet. Kuva on myöhemmin otettu joten siitä puuttuu yksi cokis :D

Kun olimme vieneet kamat hyttiin, menimme Otavan kanssa kannelle seuraamaan lähtöä:


M/S Deutschland


"Nyt lähdön hetki on"...


"Hei me liikutaan!"



M/S Gabriella Katajanokan laiturissa

Vähän lähdön jälkeen lähdimme Fast Laneen syömään. Fast Lane -ravintola palvelee sinua, joka et halua viettää laiva-aikaasi monen ruokalajin menun parissa tai valita suosikkimakuasi kymmenien eri ruokalajien joukosta. Fast Lane -ravintolan kokki valmistaa maistuvia ja mutkattomia annoksia suhteellisen ripeällä tahdilla. Tarjolla on niin lihapullat ja burgerit kuin myös raikkaat salaatit. Hampurilaisen voi tilata myös gluteenittomalla sämpylällä. Kokki on paikalla myös öisin, joten saat myös laadukasta yöruokaa. 




Tilasin itselleni Fish&Chipsin, annos oli reilun kokoinen ja maistui oikein hyvältä.


Syömisen jälkeen päätimme Otavan kanssa lähteä Sunflower Oasikseen uimaan. Serellä tuo saunaosasto on viihtyisä ja valoisa ja itse ainakin tykkäsin siitä erittäin paljon. Saunasta on myös hienot näkymät merelle ja sieltä on mukava katsoa saaristoa.



Uimme ja saunoimme noin tunnin, sen jälkeen emme keksineet hirveästi muuta tekemistä joten lähdimme kiertelemään laivaa.


Pyörähdimme Atlantis Palacessa jossa oli meneillään muumidisco. Emme jääneet sen pidemmäksi aikaa häiritsemään pikku tanssijoita joten lädimme jatkamaan matkaa. Pahoittelut heilahtaneesta kuvasta :D


Promenadella riitti ostoksilla olevia ihmisiä.


Hieno sää merellä! :)


Serenaden kansikartta


Piti se 2-kansikin käydä toteamassa :D Oma mielipiteeni tuosta kannesta on: aika ankea sokkelo. En itse ehkä ensimmäisenä tuolta hyttiäni valitsisi.



Kiertelyn jälkeen kävimme Spice Ice- jäätelöbaarissa joka sijaitsee samalla paikalla kuin sisaralus Symphonyllakin eli Siljaland-leikkihuoneen lomassa. Varmaan aika myyvä sijainti jäätelöbaarille ;) Otimme Otavan kanssa softikset ja menimme syömään niitä hissiaulan yhteydessä olevaan "oleskelutilaan"

Pian alkoikin aurinko laskemaan joten lähdimme kuvaamaan sitä kannelle.

 Auringonlasku merellä on aina upea näky


Ja hyvästä säästä johtuen sitä olikin ihmettelemässä aurinkokannella yksi jos toinenkin.


Käväisimme myös pikaisesti New York klubilla katsomassa mitä karaoke tänään meille tarjoilee. No eipä mitään ihmeellisyyksiä joten menimme jo keulabaariin odottelemaan keskiyön shown alkamista.

 Tilasin Otavan ehdotuksesta sinistä spritea :D


Ja ajallaan se midnight show alkoikin. Shown nimi oli Retro party show, aiheena siis 90-luku ja sen musiikki, esittäjänä toimi Scandinavian dancers joista yli puolet oli suomalaisia, hyvin hoitivat hommansa! Show oli muutenkin hyvä, tykkäsin itse kuinka tanssijat käyttivät paljon erilaisia elementtejä lavalla.




Shown jälkeen päätimme jo vetäytyä Otavan kanssa hyttiin jotta jaksaa aamulla herätä kuvaamaan Tukholman saaristossa vastaan tulevia laivoja. Itse valvoin vielä noin yhteen saakka katsellen promenadea valtavasta hytin ikkunasta. Ja kyllä tämmöisessä hytissä kelpasikin mennä nukkumaan :)


Olimme sopineet Otavan kanssa näkevämme aamulla kahdeksalta ruotsin aikaa, Otava oli herännyt jo 6.30 aikaan ja käynyt syömässä aamupalan. Kun itse heräsin niin lähdimme kuvaamaan Otavan kanssa vastaantulevia laivoja.

Tarkoituksena oli siis kuvata M/S Baltic Princess ja Viking Grace. Menimme hyvissä ajoin kannelle odottelemaan niiden tuloa. Kuvauspaikkana toimi tällä kertaa 7-kannen sivulla oleva ulkokansi.

 M/S Baltic Princess


Sinne meni...
Seuraavana vuorossa oli Viking Grace ja arvelimme että se kiertäisi luultavasti "saaren takaa" kuten yleensäkin. Ja niinhän se kiersi.

M/S Viking Grace saaren takana

Seuraavaksi lähdin syömään aamiaista. DeLuxe-hytin hintaan sisältyy erikoisaamiainen italialaisravintola Tavolátassa. Aamiasen hinta erikseen ostettuna on 19,50€, mielestäni tämä on hyvä etu DeLuxe-hytissä.

 Aamiaispöydän antimia

Ja tietysti jälkiruokia

Aamiaisen jälkeen kajahtikin jo tuttu kuulutus saapumisesta Tukholmaan, lähdimme Otavan kanssa kannelle katsomaan saapumista ja kuvaamaan Frihamnenissa olevia risteilijöitä.

AidaMAR saapumassa Tukholmaan

 Azamara Quest Frihamnenissa


Tukholmassa pääsimme testaamaan uudenkarheaa, juuri toissapäivänä avautunutta Värtanin terminaalia jonka katolle on muunmuassa valmistumassa näköalaterassi.



Uuden terminaalirakennuksen sisätiloja


Käynti kaupunkiin tapahtuu vahnan terminaalin kautta jossa mm. nämä vanhat TallinkSilja-kyltit.

Kun pääsimme kaupunkiin, menimme ensiksi Otavan kanssa Scandic hotel Ariadneen, jossa tarkoituksena mennä ylhäällä olevaan SkyBariin kuvaamaan Serenadea ja Romantikaa.


Vaihtoehtoina oli mennä ylös joko hissillä tai näköalaportaita, valitsimme sen hikisemmän vaihtoehdon.

Päästyämme ylös huomasimme pettymykseksemme että SkyBar oli suljettu. No, huonekäytävältä löytyi kuitenkin ikkuna, josta oli hyvä näkymä satamaan.

M/S Silja Serenade Värtahamnenissa

Ariadnesta lähdimme isäni kanssa kävelemään kohti Kaknästornetia ja Otava lähti pappansa kanssa "omille teilleen".

Kaknästornet on televisiotorni Tukholman keskustan itäpuolella Ladugårdsgärdetin kaupunginosassa Östermalmin kaupunginosa-alueella. Tornin korkeus on 155 metriä, antenni mukaan lukien 170 metriä.


Ostimme liput ja nousimme hissillä kohti pohjoismaiden korkeimman näköalatornin huippua. Tornista aukeni huikea näkymä koko Tukholmaan.

 Laivoja Tukholman satamassa

 Näkymää toiseen suuntaan

Tornin näköalakerros sisältä

Olimme tornissa jonkun aikaa jonka jälkeen lähdimme kävelemään kohti satamaa. Kävimme matkalla myös pyörähtämässä ICA Kvantum-supermarketissa.

Laivaannousu uudessa terminaalissa

Päästyämme laivaan oleskelin ja lepäsin puolisen tuntia hytin sohvalla ja kiertelin promenaden kauppoja kunnes Otavakin saapui laivalle pappansa kanssa. Otava meni vielä vähäksi aikaa lepäämään hyttiinsä jonka jälkeen lähdimme taas kiertelemään ja kuvaamaan laivaa.

 Promenadella riittää väkeä

Pian koittikin jo lähdön aika kohti Helsinkiä joten aloimme pikkuhiljaa siirtyä kannelle seuraamaan lähtöä.

 M/S Romantika Tukholman satamassa

Jäimme kannelle nauttimaan upeasta merisäästä ja odottelemaan vastaantulevia laivoja, M/S Galaxya ja Amorellaa. Ja eipä siinä kauaa kestänytkään kun Galaxy jo pilkistikin saaren takana.

M/S Galaxy saaren takana

Seuraavaksi vuorossa oli Amorella jota saikin odottaa taas hetken pidempään. Kohta kuitenkin Amorellakin kaarsi saaren takaa.

M/S Amorella kaartaa

Viking Linen kolmanneksi vanhin laiva on seilannut Turku-Tukholma reittiään lähes tauotta vuodesta 1988 -eikä loppua näy.

Kamerastani alkoi akku olla lopussa joten vein sen hyttiin latautumaan. Illan aikana kävimme muunmuassa El Capitanissa syömässä, Tax Free Superstoressa ostoksilla sekä uudelleen uimassa ja saunomassa Sunflower Oasiksessa. Pian Maarianhamina alkoikin jo lähestyä ja menimme kannelle nauttimaan upeasta säästä ja auringonlaskusta sekä katsomaan Maarianhaminan saapumista ja perämiehen laituriinajotaitoja.

 Serenaden korsteeni ja aurinkokansi iltavalaistuksessa

 Upea auringonlasku...vetää sanattomaksi!

M/S Birka Stockholm tuli meitä vastaan Maarianhaminaan saavuttaessa

 M/S Birka Stockholm (aiemmalta nimeltään M/S Birka Paradise) on Birka Line -laivayhtiön (pääasiallinen omistaja Eckerö-varustamo) Maarianhamina-Tukholma-reitillä liikkuva risteilijä. Vuodesta 2006 lähtien Birka on tehnyt useita pidempiä risteilyjä Tukholmasta aina kesäkaudella.
Pohjoismaisittain alus on loistelias, ja muistuttaa kokoa lukuun ottamatta Karibianmeren loistoristeilijöitä. Laivalla on muun muassa ympärivuotinen auringonotto- ja uintimahdollisuus. Laiva säväyttää upealla lasikattoisella suurella allasosastollaan. Alus on alun perinkin tarkoitettu vain risteilykäyttöön, minkä vuoksi siinä ei ole autokansia.
 Aurigonlasku Maarianhaminan yllä

M/S Rosella Maarianhaminassa. Tiesitkö että Rosella on Viking Line-yhtiön vanhin käytössä oleva alus ja se on seilannut itämerellä jo vuodesta -80?

Heti Maarianhaminasta lähdettyä alkoikin se perinteinen midnight show Atlantis Palacessa. Suuntasimme siis Otavan kanssa sinne.

 Shown teemana oli tällä kertaa Euroviisut, esittäjä oli sama kuin edellisyönä. Show oli hyvin toteutettu, ei moitittavaa!


Midnight Shown aikana, noin 20 minuuttia Maarianhaminasta lähdön jälkeen vastaan tuli M/S Romantika. Kävimme kuvaamassa sen ulkokannella.

Ainoa kelvollinen kuva jonka sain Romantikasta. Illan pimetessä valoa alkaa olemaan vähemmän mistä johtuen kamerassa täytyy käyttää pidempää valotusaikaa, joka taas aiheuttaa sen että kuva "tärähtää" paljon helpommin.

Esityksen päätyttyä lähdimme seikkailemaan Promenadelle jonka jälkeen menimme hyttiin oleskelemaan ja seuraamaan ikkunasta promenaden menoa. Otava lähti hyttiinsä noin kahden aikaan. Nukkumaan kävin noin 2.30 aikaan.

Promenade yövalaistuksessa

Seuraavana aamuna menin ensiksi ulkokannelle vastaantulevan Silja Europan. Europa meni sen verran kaukana etten saanut siitä kunnollista kuvaa.

Silja Europa matkalla kohti Tallinnaa

Silja Europan mentyä ohitse kävin katsomassa sijaintimme vanhasta reittikartasta joka sijaitsee infon vieressä. Hetken päästä vastaan tuli Eckerö Linen Finlandia.

M/S Finlandia

Finlandian mentyä lähdin seikkailemaan kohti Tavolátaa, erikoisaamiaiselle siis. Matkalla vastaan tuli Otava, joka oli juuri herännyt. Kävin aamiaisella, aamiaispöytä oli sama kuin edellisenäkin aamuna. Syötyäni aamiaisen käväisin vielä pikaisesti ostoksilla Tax Free Superstoressa, jonka jälkeen lähdin hyttiin pakkaamaan tavarat.

Kun olin saanut kamat pakattua, olimmekin jo ihan lähellä Helsinkiä joten lähdimme Otavan kanssa kannelle katsomaan saapumista.


 Serenade oli saanut yön aikana juhannuskoivut kannelle

 Kohta ollaan perillä

 M/S Gabriella Katajanokan terminaalissa

Promenadella riittää ihmisiä odottelemassa maihin pääsyä

Noin 10 minuuttia maihinnousun alkamisen jälkeen poistuimme itsekin laivasta, kävelimme terminaalin läpi maihin ja lähdimme kotimatkalle.

Suurkiitos M/S Silja Serenaden miehistölle ja kaikille jotka tekivät tästä risteilystä yhden parhaimmista mitä on ollut! 

Kiitos kun luit postaukseni tältä risteilyltä! Mitä pidit? Kaikki palaute on aina tervetullutta joten jätä ihmeessä kommentti :)

~ Mikael



6 kommenttia: