lauantai 8. heinäkuuta 2017

Silja Symphony 28-30.6.2017

Heei! 

Lähdin äitini ja kaverini kanssa risteilylle Silja Symphonylle. Alunperin meidän oli tarkoitus lähteä äidin kanssa kahdestaan, mutta sain viime hetkellä kaverin mukaan. 
Tulimme äidin kanssa Lahdesta Onnibussilla Helsinkiin, hyvin olimme aikataulussa perillä. Siitä sitten jatkoimme ratikalla Olympiaterminaaliin, jossa kaverini jo odottikin meitä. 
Teimme lähtöselvityksen ja saimme hytin 11 kannelta, meillä oli promenade hytti.

Silja Symphony

Lähtöselvityksen jälkeen kävin kaverini kanssa ottamassa laivasta kuvan, jonka jälkeen menimme odottamaan laivaan pääsyä.

Mariella

Lähdön menimme tuttuun tapaan katsomaan kannelle ja pitihän se pakollinen kuva ottaa Mariellasta. :D
Oli jännää katsella Symphonyn kannelta, kuinka Mariella kääntyi satamassa ja lähti perään, vaikka olenhan ennenkin mennyt Symphonylla.

Mariella

Päätimme mennä ensimmäisenä iltana pitkästä aikaan syömään buffettiin. En sieltä kuvia nyt tällä kertaa jaksanut ottaa sillä halusin viettää äidin ja kaverin kanssa aikaa.
Syömisen jälkeen menimme kannelle katsomaan auringonlaskua, joka oli upea.
Ilta meni jutellessa ja kävimme vielä tuttua moikkaamassa, jonka jälkeen olikin aika mennä nukkumaan.


Promenade iltavalaistuksessa.

Celebrity Silhouette 

Silja Symphony

Silja Symphony ja Victoria

Kävimme keskustassa kiertelemässä kauppoja. Menimme aikalailla kaverini toiveiden mukaan, koska itse olimme tosiaan olleet 2 viikkoa aikaisemmin jo Tukholmassa, sekä käyneet siellä useammin kuin hän, joten ajattelimme, että mennään sinne minne hän haluaa.
Laivaan päästyä menimme komentosiltavierailulle, tämäkin sen takia ettei kaverini ole ikinä ollut. :)



Minä ja äiti kävimme ennen Tukholmasta lähtöä rentoutumassa saunaosastolla. Kyselimme useamman kerran kaverilta, että onhan se varmasti ok ja oli ok, emme siltikään äidin kanssa kauaa viitsineet olla.
Sillä välin hän kuvasi kannella laivoja, minun kamerallani.

Isabelle, tämän kuvan on itseasiassa kaverini ottanut. 

Amorella ja Mariella

Paluumatka sujui mukavasti ja nopeasti karaokea katsellessa ja kuunnellessa. Mitä nyt välillä juoksin auringonlaskua kuvaamaan. :D


Mariella


Maarianhaminaan saapumisen menimme tuttuun tapaan kannelle katsomaan ja kuvaamaan ja valo Maarianhaminassa oli täydellinen. Ainoa että kuvani vaan vähän ylivalottuivat, mutta tykkään kuvista silti.

Mariella ja Rosella

Mariella

Mariella


Mariella.

Kiitos Silja Symphonyn miehistölle mukavasta ja rentouttavasta matkasta. Kiitos myös äidille ja kaverille seurasta. Ehdottomasti samalla kokoonpanolla joskus uudestaan risteilylle. 

~ Riikka