torstai 17. heinäkuuta 2014

Tallinnan päiväristeily 16.7.2014

Moi!

Olimme 16.7.2014 Tallinnan päiväristeilyllä Eckerö Linen Finlandialla. Lähdettiin äitin kanssa kotoota noin 20 vaille 5 ajamaa kohti keskustaa, josta haettiin Julia mukaan ja sitten suunnattiin Lahden rautatieasemalle, jossa oltiinkin hyvissä ajoin odottelemassa Z-junaa. Juna saapui vähän ennen lähtöaikaa ja 05.40 alkoi matka kohti Pasilaa. Pasilassa hypättiin junasta pois ja menimme 9 ratikalla länsisatamaan. Ei olla oltu ikinä ennen ratikassa.
Joten se sujui hyvin ja jatkossakin voi olla, että menemme tällä tapaa. :)

Finlandia

Terminaalilla teimme lähtöselvityksen, jossa oli vähän ongelmia ekaa kertaa.. Oltiin varattu matka siis 17.6, mutta varauspalvelu oli kuulemma siirtänyt meidän matkaa. Joka oli aika outoa, siinä alettiin vähä pelkäämään etteikö päästäisi laivaan, lähtöselvityksen ylläki luki, että lähtö on loppuunmyyty. No lähtöselvitykses ollu mies meni selvittämään asiaa ja me päästiin laivaan onneksi. Muuten oltais kyl vaadittu rahat takas ja menty Tallinkil Tallinnaa, koska ei ihan turhaa viittitä junal edes takas ajella. Mut kiitos siitä Eckerö Linelle, et järjesti meille tilaa laivaa sen verran ! :)

Lähtöselvityksen jälkeen menimme laivaan. Laivassa menimme varaamaan meille yhden säilytyslokeron. Sit mentii istumaa hetkeks Cafeteriaa, mut sit päätettiiki Julian kans et mennää ottaa lähtökuulutus ja sitä kuulutusta odotelles kuultii joku hälytys (yleinen hälytys?) En tiiä ku ei kuultu sitä kauheen hyvin ja se loppu kesken?  Mut vähä sen jälkee tuli kuulutus et se oli väärä hälytys.
Sit me vaa naureskeltii et aika hyvä istutaa vaa oottamas kuulutust eikä lähetä vaik hälytys tulee. Tosin tajuttii vast sen hälytyksen jälkee et eihän meil mitää hätää ois ollu ku oltii pelastusveneitten vieres ja satamas ! :D

Princess Anastasia

AIDAmar

Mein Shiff 2

Lähtökuulutuksen jälkee mentii takas Cafeteriaa mis äiti oli. Huomattii et vastaa tulee Superstar mentii kuvaa se ja siin samal huomattii Mariellaki sumun seas. Mariellan kuvaamisen jälkeee mentii ostaa aamupalaa ja kassal huomattii Silja Symphony, joka tuli huomattavasti lähempänä, mut ku Mariella ei kunnol näkynny ni ei sit jaksettu Symppii asti odottaa, oli kumminki aika kova nälkä. Syömisen jälkee oikeestaa vaa istuskeltii, kateltii maisemii ja ooteltii Tallinnaa saapumist.


Superstar

Mariella


Käytii saapumiin kattoo nopeesti kannel, jonka jälkee suunnattii 6 kannelle oottamaan maihinnousua. Maissa suunnattiin heti ekana odottamaan ilmaista bussia joka vei Rocca al mare nimiseen kauppakeskukseen. Siel sit vähä kierreltii, ei oikein mitää löytynny, syötii siel ja sit lähettii käymää Tallinnan eläintarhan ovel ja ajateltii et mennää sit ens kerral sinne ku Viroo tullaa. :)




Silja Europa

Costa Fortuna, azamara journey ja MSC Poesia

Finlandia, maihin mennessä

Mun ruoka kauppakeskukses, Julia otti saman. 

Äitin ruoka. :)

Sit suunnattii takas kauppakeskuksee ja mentii sielt taksil vanhaa  kaupunkii, ku ei jaksettu oottaa yli tuntii et ilmain bussi tulis.
Vanhas kaupungis suunnattii heti ekana sellasselle muurille, kiivettii siel ylös, ylhään oltii just sopimas näkemäs ja kuvaamas Mariellan lähtöö. :)
Mariellan lähön jälkee mentii tutkii muurii paremmin ja sit suunnattii limulle, ku oli aika lämmin päivä. :)
Limujen jälkeen lähdettiin muutaman kaupan kautta satamaan.

Viking XPRS ja Mariella


Mariella menossa Helsinkiin.


Satamassa olimme juuri kun Finlandia saapui, joten kuvasimme sen ja sit aika nopeesti laivaan, kunhan edelliset matkustajat oli vaa saatu pois. :)


Finlandia saapumassa Tallinnaan

Superstar saapumassa Tallinnaan

Laivaan päästyä vietiin ostokset säilytyslokeroon. Ja sit mentii istumaan 9 kannelle odottelemaan lähtöä. Lähdön jälkeen mentiin hetkeksi kannelle ja sitten Cafeteriaan syömään, se ruoka siel oli ihan älyttömän hyvää ja sopivan suolasii ranskalaisetki, ettei ollu liikaa, eikä liian vähän. :)
Otin siis nakkikorin. :)
Tallinnasta lähtö

Ton keula näyttää ihan lentokoneelle :D 

Silja Europa menossa Tallinnaan.

Syömisen jälkeen kello oli jo aika paljo, joten äiti jäi istumaan säilytyslokeroiden viereen tuolille. Me Julian kans haluttii viel kierrellä laivaa ja kuvailla.
Saapumis kuulutuksen jälkee mentii kannelle kattoo saapumiin ja sit vähä saapumisen jälkee tai no 15 min saapumisen jälkee mentii äitin luo ja siin tuli 22.00 kuulutus et maihinnousu on alkanut 6 kannen kautta. :)






Superstar saapumassa Helsinkiin


Sit poistuttii junast ja mentii ratikalle, jäätiin pois Helsingin rautatieasemalla ja ehdittiin just sopivasti 22.40 lähtevää junaa.
Sit ajettii kotii.













Oli tosi ihana matka jälleen kerran. Uudestaankin voisin mennä Finlandiaan ja varmaan mennäänkin, kun toi maissaolo aika on tosi hyvä ja siin ehtii just meijän tarpeisii sopivasti olee mais. :)

Mut huomenna perjantaina 18.7 sit Miran kans Mariellaa ja Mira kirjottaaki siit matkast. :)

~ Riikka



2 kommenttia:

  1. Finlandia oli kiva laiva! Mutt edelleen tekee mieli Mariellalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, niinhän Finlandia on kiva. Munki tekee mieli Mariellaa :)
      ~ Riikka

      Poista