maanantai 10. maaliskuuta 2014

Miniristeily Finlandialla 9.3.2014

Hei!

Kerron nyt tuosta miniristeilystä vähäsen , reissu ei ollut kauhean pitkä , joten en ihan mitään raamattua voi kirjoittaa. Menin siis poikaystäväni kanssa tuolle reissulle . Ei ollut mikään kauhean kallis niin päätettiin kokeilla sitäkin sitten. 
Mutta reissu alkoi 6.17 Z-junalla Lahdesta Helsingin suuntaan. Olimme perillä tunnin päästä , josta sitten äkkiä suuntasimme ratikka pysäkille . Onneksi ei tarvinut kauaa odottaa, hieman kerkesin panikoida keretäänkö ajoissa, mutta kerettiin onneksi. Menimme siis 9 ratikalla satamaan. 
Olimme juuri 7; 40 tekemässä lähtöselvitystä. Joten ei mitään hätää. Porukkaa oli todella paljon. 
Kun pääsimme sisään laivaan , kiertelimme vähän ympäri laivaa koska olin ite vain kerran käynyt siellä , ja minun seuralaiseni ei ollenkaan. 
Menimme hetken päästä syömään kahvilaan. Syötiin sämpylää ja istuskeltiin siinä. 
Kun kello oli 8:25 tuli ensimmäinen kuulutus ja vähän sen jälkeen oltiin jo liikeellä , joten ajoissa lähdettiin. Laivanhan siis piti lähteä 8:30 
Käytiin ulkona kiertelemässä. Siinä vaiheessa ei vielä paljoa tuullut ni oli kiva katella maisemia. 

Kun Eckerö Market aukesi menimme sinne , kumpikin osti juotavaa ja vähän karkkia. Sitten päätettiin että halutaan ostaa hyttiä , onneks hyttejä oli vapaana. Ihmiset vaan nukku siellä käytävillä , ja yks jopa kuorsas tosi kovaa.. :DDD 

Ostettiin 4 hklön sisähytti. Siinä sitten käytiin viemässä tavarat , jotka oli 2 euron lokerossa. 
Vähän alko tulemaan huono olo vaikkei tuuli kauhean paha ollut . Että kun kannella kävi ni just pysy pystyssä. 
Tallinnaan saavuttiin 10 minuuttia etuajassa eli 11:50 . 
Takaisin kun mentiin ni keinu enemmän ja siinä sitten hieman yritettiin nukkua , mutta ei siitä pahmmin tullut mitään , koska keinu niin pahasti . Välillä oli ihan hirveitä aaltoja. Tuntu päässä pahasti , en muista millon viimeks ois särkeny päätä laivalla. 

Sitten jossai vaiheessa käytiin viimeisen kerran Marketissa, eipä pahemmin tullu ostettuu mitään. 

Loppu aika tulikin nukuttua vaan. Pelikonetta pelasin kans mutta kaikki 2e hävisin.. 
Loppuun kuvia. (: 






~Mira

2 kommenttia:

  1. Mä olin viime viikolla kanssa miniristeilyllä, mutta se oli iltavuoro, kun halusin nähdä yhden tietyn laulajan. Eipä ois varmaan tullut muuten lähdettyä, mutta tulipa nyt ainakin testattua ja tuskin menen uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, mun vanhemmat halus aamulähdön. Oli kyl vähä jännä herää niin aikasee, ku yleensä Amoo/ Galaxyy pitää herää hirveen aikasee..
      Mä kyl menisin Finlandialle uudestaa, siel oli tosi hauskaa. (:

      ~ Riikka

      Poista