keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Silja Serenadella 28.-30.9

Okei eli olimme Serenadella. Minun ei alunperin olisi pitänyt päästä koko risteilylle mutta päätimme äidin kanssa tehdä yllätyksen Riikalle ja Jennalle. Noo kyllähän se jotenkin onnistui.... :D Minä lähdin äitini kanssa 12:17 z-junalla. Riikka, Jenna ja Irmeli lähtivät tuntia aikaisemmin samaisella junalla. Kävin syömässä Helsingissä ja kävelimme terminaaliin. Oli iihana nähdä Sere ja Gabi pitkästä aikaa. Kun pääsimme laivaan niin ennen laivan lähtöä kiersimme laivan nopiasti. Sitten taisimme mennä ylimmälle kannelle kuvaamaan Gabriellaa ja lähtöä.
Laivalla oli teema nimeltä Heja Sverige! Siihen liittyen oli esityksiä, minä kävin useimmat niistä katsomassa. Ja tottakai kuvasimme ohittavat laivat kuten aina. Kun laiva saapui neljän aikoihin Maarianhaminaan, heräsin kuulutuksen takia ja ihailin öistä Ahvenanmaata.
Kun aamulla olimme syöneet aamupalan niin olikin melkein aika lähteä pois laivasta. Ruotsissa oli sellaiset suunneitelmat että: Opetetaan Irmeli, Jenna ja Riikka käyttämään metroa! Joten kävimme Glubenissä, Slussenissa ja kävelimme sieltä vanhaan kaupunkiin ja keskustaan. Riikka, Irmeli ja Jenna kävivät Åhlensilla. Silläaikaa kävin äitini kanssa Desingtorgetilla. Äiti olisi halunnut ostaa mäyräkoiralaukun mutta meidän kruunut olivat vähissä. Åhlenssin jälkeen menimme metroon ja Jenna, Irmeli ja Riikka menivät jo takaisin laivaan. Silläaikaa menimme äidin kanssa vielä Myrornaan (ruotsalainen kirpputori). Löysin sieltä käyttämättömän jakkutakin. Se tuli mukaan. Sitten menimme takaisin laivaan ja kerkesin mukaan komentosillalla käymiseen. Laivan lähtemisen jälkeen en edes muista mitä tapahtui :D meillä oli kova vauhti päällä kokoajan, millon milloinkin uimaan ja millon kuvamaan laivoja. Mukava risteily oli ja on ikävä! Ja 11 päivää Gabriellaan!!

Arvosteluun ei tule kuinka kivaa oli vaan vain epäkohtia ja hyviä asioita, kouluarvosana.

Risteilyn arvosana:  9, Oli pientä epäkohtaa aamupalassa. Puuro ei maistunut miltään. Mielestäni myös komentosiltavierailu oli liian lyhyt. Menomatkan esitys oli jotenkin outo, esiintyjillä oli tod.näk. jotain riitaa. Esityksen esittäjät vaihtui, puuron maku ei :D Mutta hyviä puolia: Asiakaspalvelu on oikeasti parantunut, laiva on tosiaankin I-H-A-N-A!

~Nea



Junalla mentiin! :)



Jäätelöäannokseni Amarillossa!


Gabriella


Silja Serenadee!!


Seree


Gabi


Terminaalissa


Hyttikortti


Helsingin terminaalin katto :D



Promenade


Merilin ja Gabriella




Yhdestä Heja Sverige esityksestä




Mun drinkki, suosittelen! 
Kysyy sieltä vaan että sellai drinkki mihin tulee maitoa appelssiini- ja ananasmehua.


Baltic Princess


Viking Grace




Seawind




Princess Anastasia


Silja Serenade


Baltic Queen





Gabriella


Nää on mukavia


Baltic Queen 


Viking Amorella


Promenade, Yöllinen maisema


Merilin, takana Tallink Star


Finlandia


Gabriella ja XPRS


XPRS kurkkaa Seren takaa


Romantika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti